Post by Whisper on Jul 15, 2011 13:38:39 GMT -5
[glow=red,2,300]Jäätyneet[/glow]
Pimeässä metsässä jokin liikkui. Vaaleansinertävä hahmo jolkutti puiden välissä. Se oli susi. Suden nimi oli Jää. Se tuntui liukuvan maanpinnalla, kun se nosti nopeuttaan. Nuoren uroksen päämääränä oli suuri, kylmä luola metsän toisella laidalla, eikä kukaan saisi pysäyttää sitä matkan varrella. Sillä oli tehtävä. Suuri tehtävä. Jokin rapsahti suden takana, mutta uros tuskin kallistikaan korvaansa peuralle, joka loikkasi nopeasti pensaikosta karkuuttaen sutta pakoon. Pimeä alkoi laskeutua, olihan jo syksy. Mutta tämän metsän puissa ei vielä näkynyt tippaakaan muuta kuin vihreää, eikä tulisikaan näkymään. Susi loikkasi suuren, kaatuneen, jo hieman sammaloituneen puunrungon ylitse. Siili, joka oli ollut rungon takana tekemässä omia pikku askareitaan, yllättyi ja kiertäytyi palloksi. Taivaalle alkoi kerääntyä uhkaavan mustia pilviä, jotka näyttivät tekevän Jäästä hätääntyeen. Suden paikallesaapumismääräaika alkoi olla lopussa.
Toisella puolen metsikköä tummaruskea, kookas ja lihaksikas susiuros katseli metsään. Missä oli Jää? Susi käänsi melkein mustaa päätänsä ja kohdisti katseensa paikalle saapuneeseen narttuun. Narttu katsahti hieman maahan, mutta nosti katseensa. "Onko hän jo tullut?" tämä kysyi hiljaa. Tumma uros puisti päätänsä. "Ei. Ei vielä... Mutta pian, luulen. Hänen aikansa alkaa olla lopuillaan. Määrätty aika on määrätty aika, eikä sitä voida muuttaa. Hän itse lupasi tulla." Pähkinänruskeat silmät kohdistavat katseensa harhaillen nartusta takaisin metsikköön. Pian metsiköstä ampaisi vaaleansinertävä susi. ¤jäädy maa ja metsä, jäädy eläimet sen!!¤ Jään suusta purkautui loitsu. Tummanruskea uros hymyili ja muuttui saman tienn jääksi. Narttu loikkasi kauemmas eläimiä etsiskelevän jään luota. "Mitä ihmettä sinä oikein teet?!" harmaa narttu kivahti peloissaan Jäälle. "Vain työtäni!" tämä huudahti hiljaa, naurahti ja kääntyi metsään. Metsästä pakeni vain kolme sutta, yhdessä viidentoista pennun kanssa. Metsään ei sen koommin mennyt kukaan, paitsi samainen narttu huomattuaan yhden pennuista jääneen jälkeen. Pentu oli palannut turvassa, tosin hieman järkyttyneenä ja kylmettyneenä. Pennun tulon jälkeen jäätynyttä hiljaisuutta oli halkonut toivoton parahdus.